4 Comments

Something about me

DSC_0204 - Copy

Tervetuloa Nellan keittiöön! Kuten nimestä voi päätellä, nimeni on Nella. Olen kahden lapsen 4-kymppinen kotiäiti ja häärään keittiössä päivittäin. Joskus suuremmalla ja välillä vähän vähemmällä innolla.

Leivonta on aina ollut lähellä sydäntäni ja jo lapsesta lähtien olen ollut innokas leipuri. Muistan leiponeeni pullia, pipareita, mustikka- ja puolukkapiirakkaa sekä kahvikakkuja mummini ja äitini kanssa aina kun siihen oli tilaisuus. Innostus ja kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan heräsi tosissaan koulussa kotitaloustunneilla.

Keittiössämme on nykyään tarjolla vain ja ainoastaan vegaaniruokaa eli kasvipohjaisia ruokia. En ole syönyt punaista lihaa tai kanaa sitten vuoden 1990 ja 2011 jätin pois myös kalan. Samoihin aikoihin myös muut perheenjäsenet (mieheni ja lapsemme) siirtyivät kasvisruokavalioon. Ja kuten arvata saattaa, hienosti olemme pärjänneet! Helmikuussa 2012 päätimme luopua myös maitotuotteista ja kananmunista eli nykyään syömme kotona ainoastaan vegaaniruokaa. Ruokavaliomme muutokseen johtivat eettiset ja ekologiset syyt. Haluamme tehdä oman osuutemme siitä, että jätämme tämän pallon hyvässä kunnossa tuleville sukupolville. Valitettavasti usein matkustaessa vegaaniruoassa pitäytyminen ei ole aina mahdollista, mutta silloinkin yritys on kova🙂

Itse rakastan erityisesti italialaista, intialaista ja thaimaalaista keittiötä. Mikään ei voita herkullista pasta-annosta tai ihanaa sopivan tulista currya. Toisaalta mielestäni myös suomalaisella keittiöllä on paljon annettavaa. Minulle henkilökohtaisesti suomalaisen keittiön helmiä ovat karjalanpiirakat, metsäsienet, marjat sekä juurekset (kuten lanttu ja punajuuri).

Silloin, kun en häärää keittiössä, häärään yleensä jossain muualla talossamme, sillä jotain tekemistä riittää aina! Yritän urheilla säännöllisesti, lempilajejani ovat juokseminen, pilates ja jooga sekä tanssitunnit. Lukemiseen jää aikaa (tai sitä tulee otettua) nykyään liian vähän, televisiota en jaksa tuijotella juuri ollenkaan. Mitä nyt silloin tällöin yritämme mieheni kanssa katsoa jonkin leffan, ainakin niin kauan kuin pysyn hereillä😉

Toivottavasti viihdyt keittiössäni, pöytä on katettu!

DSC_0334 - Copy

Welcome to Nella’s kitchen! As you can determine from the name of the blog, my name is Nella. I’m a 40 year old housewife with two children and I’m busy in our kitchen everyday. Sometimes it’s more and sometimes less fun.

Baking has always been close to my hear and already as a child I was an enthusiastic baker. I remember baking buns, gingerbread cookies, blueberry and lingonberry pies, and coffee cakes with my Grandma and Mum whenever I had the chance. My enthusiasm and interest in cooking really started to grow at school in home economics classes.

Nowadays there’s only vegan food cooked in our kitchen. I haven’t eaten red meat or poultry since 1990 and in 2011 I gave up fish too. At the same time also other family members (my husband and kids) became vegetarians. And as you might guess, we’ve done well! In February 2012 we decided to give up also dairy products and eggs, so we eat only vegan food at home nowadays. The reasons for the change were both ethical and ecological. We want to do our small part in leaving this place in good shape for the generations to follow. Unfortunately it’s not always possible to eat only vegan food while you travel, but also then we try our best🙂

I love Italian, Indian, and Thai kitchen. Nothing beats a delicious pasta dish or a good spicy curry. On the other hand, I think the Finnish kitchen also has a lot to offer. In my opinion (and for me), the stars of the Finnish kitchen are Karelian pasties, forest mushrooms of many kinds, berries, and roots (e.g. turnip and beetroot).

When I’m not busy in the kitchen, I’m usually busy doing something else in the house, as there’s always things to do! I try to do sports regularly, my favourites being running, pilates and yoga, and dance classes. I don’t have (or take) enough time for reading nowadays and I can’t be bothered to watch tv much. Sometimes my husband and I try to watch a movie, at least for as long as I can stay awake😉

I hope you’ll enjoy your visit in my kitchen, the dinner is served!

4 comments on “Something about me

  1. Thank you Nella for your blog, i am loving trying your recipes. so far it’s only soups but i will slowly graduate. My husband is a vegetarian so it’s amazing to find the vegetarian version of some popular finnish recipes. Also, i love the fact that you post both in Finnish and English.

    • Hello Anu,

      I’m glad to hear that you like my blog and the recipes🙂 We like soups a lot, I’m actually going to post two new soup recipes this week. But please try out the other recipes, they are tasty too! I’m happy to get feedback regarding the recipes and if you have any questions, please let me know. Have a good week!

      – Nella

  2. Hei Nella! Kiitos tästä ihanasta blogista! Löysin sen vasta tänään, mutta olen jo selaillut pitkälle vanhoja reseptejä ja löytänyt monta todella herkulliselta vaikuttavaa!

    Toivottavasti jaksat päivitellä jatkossa samaan tahtiin!

    • Hei Tuuli!

      Anteeksi viivästynyt vastaus, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vai miten se menikään?😉 Kiva kuulla, että olet löytänyt täältä mielenkiintoisia reseptejä. Joko olet ehtinyt testailemaan?

      Mukavaa kesän jatkoa!

      Terkuin,
      Nella

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: